30.5.2017

Pohdintoja, sekä päivän kostyymi

Kuten olette varmasti huomanneet, on tämä minun kirjoitteluni ollut edelleen hyvin verkkaista. Ei ole vain yksinkertaisesti ollut energiaa, eikä intoa. Vaikka koko viime vuosi meni erosta selviämiseen, ja kuvittelin kaiken jo olevan ohi, niin tämän kevään olen pohtinut tuota suhdetta, ja sitä mitä olisin voinut tehdä toisin, asioita, joita kadun. Tämäkin on käytävä läpi, pohjamutia myöden. Olen jo "voiton" puolella, enkä enää käy niitä niin paljon läpi, peiliin on nyt katsottu, ja voin aloittaa uuden elämän. Uusi elämä, tiedän, kuulostaa kliseiseltä, mutta minusta ihmisen elämä on täynnä pieniä elämän pätkiä, erilaisia elämiä; työpaikan suhteen, ihmissuhteiden, sairauksien, paranemisten. Joku päättyy, ja alkaa uusi. Niin minä sen ajattelen. Ja nyt alkaa minun uusi elämäni.

Tänään tapasin ihmisen, oikean maanpäällisen enkelin, hän loi minuun uskoa bloggaajana, kannusti rykäisemään oikein kunnolla eteenpäin. Tuo sama ihminen otti minut viime vuonna lämpimään halaukseen, hän huomasi hätäni sydämessäni, halasi niin kauan ja niin lämpimästi, ettei kukaan tuntematon ikinä. Hän näki hätäni.

Niin, sain häneltä tänään niin paljon uskoa ja luottamusta kykyihini, että täältä tullaan vielä! Rakkauteni lentämiseen on ja pitää, mutta haluan tosissani aloittaa ammattimaisen bloggaamisen siinä ohella. Tahdon, pystyn ja osaan.







Pussihousut Marimekko
Farkkupaita Lindex
Kengät Tod's















32 kommenttia:

  1. Mahtavaa Reetta. Sinä pystyt, sinä osaat, sinusta on siihen. Minäkin lähetän sinulle oikein paljon virtuaalitsemppiä tulevaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Maiju, sydämellinen ja lämmin Maiju. Sinäkin kävit halaamassa minua, muistan sen aina <3

      Poista
  2. Tottakai osaat - me tarvitaan sun ihanaa blogia täällä ruudun toisella puolella. Kyllä näin on, elämä koostuu pienistä elämistä. Kun vaikeat asiat käy läpi, niihin ei enää halua eikä tunne tarvetta palata. Kesä on täällä kohta, voimia ja iloa elämääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi, olen niin onnellinen, että lukijat ovat edelleen matkassa mukana.
      Kiitos, Ihanaa kesää sinullekin.

      Poista
  3. Kyllä! Osaat, pystyt ja sinusta todellakin on siihen ❤
    Elämässä sulkeutuu ja avautuu ovia, välillä ihan huomaamatta, uusiin tilaisuuksiin pitää vain tarttua rohkeasti ja uskaltaa!
    Kuten teinipoikani usein totea: YOLO 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sain niin mieletöntä puhtia ja uskoa itseeni! Tää on ihan huikea juttu!
      Kiitos tsempistä.

      Poista
  4. Kyllä, sinä osaat ja pystyt!!! Tsemppiä ja voimia!

    VastaaPoista
  5. Tämä sinun blogisi on yksi lemppareistani, ehdottomasti.
    Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi ja isot tsempit uusiin haasteisiin blogisi saralla. Jään innolla odottamaan mitä tuleman pitää.
    Nauti kesästä!
    T: Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Sari. Mukavaa, että sanot noin, koska tämä on nyt ollut tällaista hiljaiseloa, silti lukijat ovat vielä hengessä mukana.
      Kiitos, mukavaa kesää sinulle myös!

      Poista
  6. Tämä sun blogi on yksi mun mielestä parhaista ja ihana kuulla, että et ole aikeissa lopettaa blogin kirjoittamista. Ja niin osuvasti kirjoitat tuosta, että elämä tosiaan koostuu erilaisista pätkistä, pitkistä ja lyhyistä, ylä- ja alamäistä ja mitäpä sitä voisi oppia, jos ei koskaan olisi sitä alamäkeä. Tai ei opi ellei ole kykyä ja uskallusta katsoa sinne peiliinkin välillä. Hyvää alkavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä niin otettu ja ikionnellinen teidän kommenteistanne, tästä sinunkin kommentista tuli niin hyvä olo. Ihanaa, että teitä on vielä siellä, ja kaikki niin ihanasti mukana tsemppaamassa!
      Kiitos, hyvää kesää sinullekin.

      Poista
  7. Mahtavaa, odotan innolla blogi kirjoituksiasi 😊
    Et tiedäkään kuinka olen saanut voimaa lukemalla blogiasi kun olen kamppaillut, tuskaillut, suruillut saman tyyppisen eron kanssa kuin sinä viime syksystä alkaen. Minunkin ex-mieheni alkoi ahdistelemaan ja lopulta päätyi siihen tämän vuoden alussa että ei ole muuta ratkaisua kuin ero.
    Minäkin välillä syyllistyn jossitteluun ja kohtaloni surkutteluun, mutta sitten mietin että ei mikään mitä olisin voinut tehdä toisin, olisi muuttanut sitä mihin päädyttiin. Lopputulos olisi sitten tullut, jos ei nyt, niin vuosien päästä viimeistään. Uskon että jokin tarkoitus kaikella vastoinkäymisellä kuitenkin on. Se saattaa selvitä vuosien päästä tai sitten kun löytää jotain vieläkin parempaa. Silloin pysähtyy ja tajuaa "ahaa, nyt tajusin " 😊Näin ainakin itse uskon kunnajattelee mennyttä elämää ja sitä missä nyt seisoo, vahvempana kuin koskaan ennen!
    Ihanaa rakkaudentäyteistä (toivotaan) kesää😊🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin, mukava kuulla, että olet saanut voimaa blogistani.
      Minun täytyy korjata muutama asia, erosimme viime vuoden alussa jo, eikä ex-mieheni onneksi millään tavalla koskaan ahdistellut. Siis ehdotti eroa kyllä ihan puskista, tai oikeastaan päätti sen ihan itse.
      Mutta ymmärrän mitä tarkoitat, että sinua ahdisti eropuheet?
      Minä tiedän, että tein omat virheeni, ja olisin voinut kenties pelastaa liittomme erilaisella suhtautumisella asioihin, tai sitten en. Mutta en suostu enää miettimään niitä, ollutta ja mennyttä. Nyt alkaa uusi ja upea elämä, tiedän sen. Sen on jo täällä.
      Minulla eroprosessiin on mennyt reilusti yli vuosi, se aika vaan täytyy käydä läpi; itkeä, huutaa, vihata, surra, muistella, mutta ei koskaan katkeroitua.
      Oikein paljon tsemppiä sinulle. Käy ero läpi rauhassa, äläkä missään nimessä yritä nopeasti löytää uutta. Ole ihan rauhassa yksin. Kyllä se oikea sieltä ilmaantuu, juuri silloin kun et etsi mitään. Kiitos, ihanaa kesää sinullekin <3

      Poista
  8. Jee! Hieno homma �� Hyvää kesää!��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee jee!
      Kiitos, ihanaa kesää sinullekin!

      Poista
  9. Odotan postauksiasi, niitä on ollut mukava lukea. Iloa ja aurinkoa elämääsi!
    -Inkeri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, ihanaa kun olette edelleen täällä, ja odotatte innolla postauksiani. Olen siitä niin onnellinen.
      Kiitos, iloa sinulle myös!

      Poista
  10. Kylläpä sait ihmisen iloiseksi! Iso peukku blogillesi.
    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tiina <3
      Olen super onnellinen teistä lukijoista ja teidän kommenteista. Kiitos.

      Poista
  11. Hei Reetta, sinulla on niin ihana blogi! Itsekin käyn eroa läpi, prosessi vielä kesken, ja välillä on vaikeita päiviä...mutta sitten esim työnteko ja treenaaminen auttavat eteenpäin. Elämään kuuluu ylä- ja alamäkiä, niitä on jokaisella! Ja miten se sanonta nyt menee....If you can dream it, you can do it! Mukavaa kesäkuuta Sinulle Reetta!! Tv Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti.
      Toivon sinulle paljon hyvää, jaksat vain toivoa paremmasta, niin kyllä se siitä. Ja käydä kaikki tunteet läpi. Ne pirullisetkin.
      Hyvää kesää kaikesta huolimatta.

      Poista
  12. Jos haluaisin viedä sut lounaalle / drinkille, niin mitä kanavaa käyttämällä suhun saisi parhaiten yhteyden. Fb, insta, maili?

    T: miespuolinen lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, olen imarreltu.
      Minulla kävi tässä viikonloppuna kivasti, ja tutustuin mielenkiintoiseen ihmiseen. Joten ei deittejä nyt, kiitos vain ;)

      Poista
  13. Joku onnellinen ehti siis ensin :)

    VastaaPoista
  14. Yritin tänne jo aiemmin kommentoida, mutta mun nettini teki kepposet ja hävitti kaikki kommenttini;)
    Uusi yritys: pystyt ja osaat ihan taatusti - sinusta on vaikka mihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkaisevasta kommentistasi, kiitos.

      Poista
  15. Ken haluaa lukea blogia joka on kirjoitettu täydellä sydämellä, ei lompakolla, saa täältä paljon ellei jopa lähes kaiken.

    Ei esitystä, ei vääriä värikyniä, filttereitä eikä rajausta vaan aitoutta. You go girl, keep up the great work!

    😄💖
    T.Rva46

    T.Rva46

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi elämän kevät!
      Kiitos niin ihanasta tekstistäsi. Voi luoja osaat kyllä tehdä ihmisen olon ihanaksi <3

      Kiitos

      Poista
  16. Ps. Mieletön tuo tuntematon joka otti sinut halaukseen, hän todella laittoi hyvän kiertämään! Kunpa AINA muistaisi sen itsekin. Mikä voima hyvällä onkaan kun se laitetaan pahan kanssa vastakkain, ystäväni jaksaa tästä muistuttaa kun kompuroin maailmantuskassani..

    T Rva46

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, inhimillisyys, lämpö, empatia ja ystävällisyys, nuo mielessä kun tätä maailmaa ja ihmisiä kohtaa, niin ei muuta tarvita.

      Poista

Kiva kun kommentoit! Se ilahduttaa minua.